Yliopistolaisen itsekuva

Ei vähempää kuin kasvatustieteen väitöskirja. Kirja se on sekin. Kristiina Hannukaisen väitöskirjasta löytyy yliopistolaisen itsekuvan määreitä. Tällaisia:

Yliopistolainen on hukassa, on hämärä, tiedoton, ajopuu, odotustilassa.

Kun kaikki on epävarmaa, olemme eniten kuuliaisia.

Kyseenalaistammeko tietokapitalistisen hallinnan tavoitteet ja toimintatavat?

Olemme kykeneviä näyttelemään.

Olemme diskurssitaitureita. Tieteenpäiville esiintymään pääsevät vain sanavalmiit.

Olemme omaehtoisesti reunoilla.

Olemmeko taisteluvalmiudessa?

Etsimmekö vaihtoehtoja vaihtoehdottomuudelle?

Koko ajan esitämme ja ‘tulemme joksikin’.

Olemme omia polkuja kulkevia kyynikoita.

Olemme taktikoivia opportunisteja.

Yliopisto ajaa reunalle. Miksei astua saman tien ulos. Jääköön yliopisto. Jääkööt valtion yksinoikeuttamat tutkinnot. Kun ei ole valtiota, ei tarvita sen omimia eli approprioimia tutkintoja. Pari tyttöä lähti jo. Jääköön tohtorius. Miksei väittelisi ihmisten parissa, sosiaalimediassa, kadunkulmassa. Oppi Homerokselta. Kannattaako vanhoilliseen, elitisoituneeseen yliopistoon kiinnittyä. Laura Lindstedtin sanoin: rimpuilen ulos, hakeudun fiktioon. Fiktio, mielikuvitus, Hararin mukaan juuri se erottaa ihmisen eläimestä, on kulttuurin perusta ja elinvoima. Seurataan kuvittelun tietä.

Perustetaan siirtokunta, kolonia. Alamme kolonialisteiksi. Kreikkalaiset perustivat 1500 siirtokuntaa. Siirtokunnissa äly välkehti vapaasti. Empedokles, Arkhimedes, oli heitä, elealaiset, tarentumin väet, vaikka keitä. Platonkin pakeni Ateenasta, sukkuloi Sisiliassa. Herodotos ei Ateenaan edes astunut.

Olemmeko perustaneet ensimmäistäkään siirtokuntaa. Nyt on aika. Yhden nimeämme Impivaaraksi. Toimeksi. Fabulaksi Fabiania.

C. Wright Mills sai voimansa sosiologisesta, siis sosiaalisesta mielikuvituksesta. Juha Suoranta palautti Millsin hengen ja muiston, kokosi kirjan. Renessanssi, uudestisyntymä. Suvi Salmenniemi rakensi vuonna 2018 virkaanastujaisluentonsa C Wright Millsin pohjalle.

Yliopisto on suulaiden temmellyskenttä. Yliopistosta poistuvat ujot, hiljaiset, vaatimattomat, sontaiset, Ainon lapset. Yliopistoon jäämistä ja siellä kohenemista kutsutaan väittelyksi.

Mitä me teemme suulaiden yliopistolla? Emme mitään. Se alentaa meidät, käskee meidät menemään autonpesijöiksi, kadun lakaisijoiksi - näin käskytti tieteen akateemikko Niiniluoto Ikaalisten Puistofilosofiassa 2024. Parempi jos tuollaista yliopistoa ei ole.

Suulaan itsekehunnan perikuva on Teivo ellei Timo. Kädet viuhuu, suu sössöö, lasit kiikkuu tukkatuprussa. Yliopisto on haittaorganisaatio. 500 kertaa kuuntelin filosofian tohtoria, johannaa johan jotain. Jos parin minuutin kuluttua olisi pitänyt kertoa mitä hän sanoi, en olisi tainnut sanaakaan. Sanat helisee ja tiuku soi.

Sellanen ol opisto.

Päivääkään pulpetissa istumaton sanoi: ei ne näitä paikallisia.