Tarkahtaja

Palkan Fransille maksoi valtion tarkastuskeskus. Tyhmä on se joka maksaa.

Kumma että maassa on valtio-oppi ja liuma professoreja mutta heille ei tule mieleen miettiä miksi valtio on. Kuka valtiota tarvii. Tällaista punnintaa eivät politiikan tutkijoiksi itseään kutsuvat tee. Parempi kun valtiota ei olisi. Frans oppi tämän nopeasti ja siitä kerronkin nyt.

Fransin pöydän - hän ei käyttänyt sanaa työpöytä - laatikosto täyttyi kirjoitelmista, harvemmin tutkimuksista koska tutkimukset tyhmentävät. Esinaisten mielestä kirjoitelmat eivät liittyneet työsuoritteisiin. Frans näki asian päinvastoin. Leikkeet olivat töiden virike. Mutta hän joutui pitämään leikkeensä salassa.

Frans oli onnistunut saamaan tilavan huoneen - myöskään työhuone-sanaa hän ei käyttänyt. Huone täyttyi. Frans juoksutti huoneeseen muiden jo hylkäämiä kaappeja. Lopulta niistäkin loppui tila. Leikkeitä tuli aina vaan lisää. Fransin aikomus oli työstää aineistosta mieli joka valtion työasioista puuttui. Pöydän kulmilla kirjoitelmia roikkui jo reunojen yli. Pelastus oli ikkunalauta, sinne mahtui, tosin ikkuna ei lopulta auennut mutta se oli vähemmän tärkeää.

Tällaista oli elämä valtion tarkastuskeskuksessa. Kävijän varalta Fransilla oli pöydällä pari asiakirjaa, yksi oli eduskunnan valiokunnan mietintö, sitä hän selaili vieraan läsnä ollessa. Kumma kyllä vieras ei pannut merkille.

Fransia ei kutsuttu työlämäprofessoriksi kuten vastapäisessä Economicumissa. EVAn ja Etlan johtajista jokainen on vuorollaan työelämäprofessori Economicumissa tai Helsingin yliopistossa. Soininvaaralla on siellä ilmainen työhuone, samoin Vihriälällä. Mutta Fransimme on kuin Bauhausin Gropius, istuu yksin sängyn laidalla, ei saa mielestään Dörteä. Uni ei tule.

Elämäntyö eduskunnassa oli hyvää aikaa. Maailman ajattelukertymä virtaili editsesi. Fransia huvitti kollegoiden veikeät nimikkeet: tuloksellisuustarkastusneuvos, johtava tuloksellisuustarkastaja. Valtion fokus on tuloksissa: sairaat hoidetaan, radat oiotaan, hampaita ei. Tuloksien tarkkaajalle laitetaan tötteröt silmien eteen kuten ravihevosille, sivuille et nää, kysyä et osaa.

Tultuaan myöhemmin kutsutuksi Tarkastuskeskuksen 200-vuotisjuhliin Frans oivalsi millaisen epäjumalan palveluksessa hän oli ollut. Eihän laki käske tarkastamaan tuloksellisuutta vaan tarkoituksenmukaisuutta. Tulos? Tarkoitus? Mukaisuus? Yhteen tai erikseen kirjoitettuna. Tarkoitus tai tulos - nehän ovat eri asioita. Laillisuuden tarkastajat toimivat itse laittomasti. Tulos on putki, ura, rajattu, määritelty, numeroinen. Valtio on putkitettu: tulosjohtaminen, tulossopimus, tulosvirasto. Puhutaanko perustuslaissa tulosvirastoista. Virasto on koppalakki kallella kypärin.

Frans oli salaa iloinen kun ei ollut neuvos. Ylitarkastajaksi hänet oli varhaisina aikoina kohennettu. Nimikettä Frans ei lausunut kertaakaan, niin syvästi se häntä hävetti. Kuka nyt haluaisi olla ylitarkastaja. Sellaisia on elyissä.

Mitä tarkastaja tarkastaa. Kansakoulua käymätön äitini tiesi vastauksen: ei ne näitä paikallisia.

Älköön kukaan luulko että ansioni olisi ahkeruuteni myötä kohennut. Arvopohjani liukui alaspäin. Sitä en surrut, enemmän huvitti.

Erään kerran johtaja - häntä kutsuttiin pääjohtajaksi ja oli kotoisin Nivalasta ja oli demari kuten tapoihin kuului ellei ollut helsinkiläistä sivistyssukua - kutsui huoneeseensa. Halusi kertoa miksi ei nimittänyt minua tuloksellisuustarkastuspäälliköksi. Sanoi ettei ollut vakuuttunut johtamistaidoistani. Hänen epäuskonsa oli minun onneni, sain jatkaa ihmiskunnan oivallusten läpikäyntiä, elämäntyötäni.

Leikekansioita kertyi hyllymetreittäin. Äsken selasin yhtä kansiota. Oi, miten nättejä, nuo kirjailijat. Esiin kimmahti leike 32 vuoden takaa, vuodelta 1993. Kellastunut juttu kertoo Donna Tarttista, Columbian yliopiston opiskelijasta. On antanut romaanilleen nimeksi Jumalat juhlivat öisin. Onpa opiskelija keksinyt hyvän nimen. Juhlitaan mekin, öisin. Antaa ajatusten lennellä.

Fransin elo jatkuu.

Jouduttuaan eroon häntä viehättäneistä naisesimiehistä ja lähtöpäivällisen jo ovella ollessa - se oli määrä nauttia lähiesinaisten kera Savoyn katolla - paikka vaihtui viime tipassa. Harmi, juhlaterassilta olisin voinut tarkkailla tapahtumia Vuorikadun kotikeittiössäni.

Myöhemmin erään illan suussa Oodiin oli aseteltu riviin 5 kirjailijaa. Kuka on alkanut heitä kirjailijoiksi kutsua, ihmettelin. - Oo, aiheena heillä oli Frans. Heistä pari intoili Fransin päiväkirjoista. Kun olivat puheensa pitäneet niin kysyin yhdeltä, hän oli Tommi, olisiko hänellä Frans-juttunsa kirjallisena. Sanasi olivat kuin kuvaus minusta, sanoin hänelle. Kirjailijaa nauratti, niin minuakin.

Melender puhui Kafkan Franzista. Franz oli vakuutusvirkailija. Minä olin Suomen valtion tulostarkastaja. Samaa sukua olimme. Oikeusjutun äärellä kävimme molemmat.

Valtion tulostarkastaja - länsimaisen kulttuurin kypsymä.

”Kommunismi on kuollut ja realismi on kuollut. Punk elää ja jyrää alleen kaiken mitä on ollut. Me olemme virhe. Me emme kannata ketään emmekä mitään. Me emme usko kehenkään emmekä mihinkään, paitsi itseemme. Ja itseämme me emme ota vakavasti. Mutta me tiedämme että alussa oli sana ja tuo sana oli – häh. Se on meidän totuutemmne ja johtoaatteemme. Sillä fiksuja emme ole, ässiksi emme tule. Olkaamme siis – Ulalla.”

Syysprinssi on kertomus siitä mitä kutsutaan Suomen menestystarinaksi. Hybriksellä se alkaa, hybriksellä se surfaa, Lapinlahteen se päätyy. Nykysuomi on lapin lahti. Sinne Aleksis Kivikin teljettiin kulmahuoneeseen meren suuntaan, ennen Harri Sirolaa. Suomi on mielisairaala, television viihdeohjelma.

Lapinlahden käytävällä sulhanen ei enää tuntenut morsiantaan. Samoin kävi meille. Suomalaisen yliopiston, suomalaisen tieteen, suomalaisen työelämän menestystarina on vanhempiemme menetystarina. Emme enää tunteneet vanhempiamme.

Oomme hurlumhei.

Sipulien istuttajain ja mäntyin kasvattajain kulttuuri oli kääntynyt hurlumheiksi. Häh.