Suomi tarvitsee ei työperäisiä vaan älyperäisiä

 

Suomi tarvitsee työperäisiä - hölmö, epätosi, absurdi sanonta.

Ensinnäkään oliota nimeltä Suomi ei ole olemassa. Olevia ovat yksittäiset olevat, esimerkiksi ihmiset. Suomeksi kutsutulla alueella ihmisolevia on kuutisen miljoonaa.

Arkkitehtuurin vuosituhannet -kirjassa Panu Savolainen kyseenalaistaa käsitteen 'suomi'. Suomi on satunnainen maapläntti ... 

Me (osa meistä) tarvitsemme tueksemme älyperäisiä tulijoita, ei siis työperäisiä. Heistä on vaje. Vaje on fakta. Tämä ei tarkoita etteikö kuka tahansa, millaiset ihmiset tahansa ole lämpimästi tervetulleita tälle satunnaiselle pläntille jota omaksemme luulotellaan. Tervetulotoivotus heille kaikille sisältyy kirjoitukseeni apostoli Pietari Rautatientorilla. 

Mihin älyperäisiä tarvitaan

Älyperäisiä tarvitsemme tueksi sitä valtavuorta vastaan, joka alentaa meidät välineiksi itselleen - välineellistettyä kansaa he kutsuvat monilla nimikkeillä, yleisin niistä on sana työvoima.

Valtarintama alentaa meidät mieleltämme, henkisesti, aineellisesti ja fyysisesti. Jos me yritämme tuoda esiin olemuksellisia oikeuksiamme, valtarintaman syytösnimikkeillä ei ole rajaa: populistit, disinformaatio, ymmärtämättömät, valistumattomat, epä-älyiset, tyhmät, kadunlakaisijat, suuri yleisö, pankkopojat, väärinäänestäjät, vihapuhujat, jaakot, äärilaita, ääri sitä, ääri tätä, laita tämä, laita tuo, impivaaraiset, almatuuvat. Aamuteeveeessä nataliat tirskuvat meille, voi että heillä on hauskaa, mutta hehän ovatkin forbesperäisiä.  

Valtarintamaa on integroitu mitä laajaperäisin joukko tahoja, sidosryhmiä: puolueet, ministeriöt (VM, OKM, STM, VNK ja muut), media varsinkin HS jopa Yle, EK, kuntien johtajistot, yliopistojen johtajistot, monilta osin tiede ja tutkimus, akatemiavirasto, strateginen tutkimus STN, tiedeakatemiat, THL, valtion sektoritutkimus, taiteen edistäminen, Suomen Pankki varsinkin johtajisto, finanssivalta, sijoittajat, pelurit, peluuttajat, maan ja vesien valtaajat, tuuli- ja vesivoimayhtiöt, valtion aluehallinto, lupavirastot, oikeusvalvojien itserajaavuus, säätiöt ja rahastot. Luettelo ei ole tyhjentävä mutta tuollaisenakin jo kuvaava. 

Meille hoetaan todellisuudeksi väitettyjä yläkäsitteitä: valtio, instituutiot, talous, talouskasvu, uskonkappaleet, tieteiden teoriat, suomi, mitä erilaisimmat abstraktiot. Oikeammin olevia ovat yksittäiset olevat. Ylätasoihin uskomisessa piilee vaara, joka on jopa jättimäinen. Kannattaa palauttaa mieleen Platonin tasojaottelu, jossa olennaista on liike tasojen välillä, molempiin suuntiin. Ylätasoja, yläkäsitteitä absolutisoimalla näköpiiristämme ja kokemusmaailmastamme suljetaan tasojen välinen liikunto. Liikunto tapahtuu itsekunkin päässä, mielessä, elämän käytännöissä.

'Suomi tarvitsee' on myös paluuta nationalismiin, yläkäsitteistä yhteen: natio, kansakunta, valtio. Suomen kansaa ei ole olemassa, todisteltiin taannoin Helsingin yliopiston generalia-luennolla, todistelijoina professorit.

Hep ja hei. Aloitamme pääsykaupan. Alamme ostaa älyperäisiä. Mitä on tarjolla ja mitä meillä on antaa vaihdossa. Ajatella jos saisimme hankittua Albert Camus'n, Rotterdamin Erasmuksen ja Albertin maanmiehen, kaikkien älyllisen tasa-arvon tieteellään todistaneen Jacques Rancieren.

Mitä heistä maksaisimme? Mikä on ostettavien arvo, ilo meille ja heille. Tehdään hinta-analyysi.

Albert Camus ja Erasmus Rotterdamilainen eivät antautuneet olioharhaan, eivät instituutiouskoon. He eivät olleet realisteja tieteen ja filosofian mielessä.

Camus tuli alhaalta, syrjästä, sivusta, perältä. Isänsä ja äitinsä eivät osanneet lukea eivätkä kirjoittaa. Isä kuoli maailmansodan ensipäivinä. Lähes kuuro äiti toimi siivoojana. Opettaja houkutteli hyttyseksi kutsutun Albertin kouluun ja yliopistoon. Siellä Albert opiskeli filosofiaa.

Camus pakeni Algerian sotaa Ranskaan, oli siis pakolainen.

Albertin kirjoittamia kirjoja ovat Sivullinen, L’Etrange), Nurja ja oikea puoli, Kapinoiva ihminen, Oikeamieliset, oli muitakin.

Viimeisin kirja, jonka hän omisti äitilleen, jäi kesken auton törmättyä puuhun. Albert koki Lauri Viidan kohtalon.

Camus oli totalitarismia, instituutiouskoa, realismia vastaan sen kaikissa muodoissa, käänsi selkänsä abstraktioille. Taiteilijalle ei ole olemassa lempipyöveleitä, hän sanoi. Kapinoimme, olemme siis olemassa. Ihmisillä on epäterve tarve luoda hirviöitä, sokeaa väkivaltaa milloin minkäkin ideaalin nimissä.

Camus hahmotti maailman yksittäisen ihmisen kautta. Algerian sodassa hän ei suostunut valitsemaan puolta - äitinsä saattaa istua raitiovaunussa jonka jompikumpi osapuoli saattaa räjäyttää. Maailmansodassa Camus oli vastarintaliikkeen aktivisti mutta kirjoitti ymmärtäviä kirjeitä kuvitteelliselle saksalaissotilaalle. Hylkään kumouksen, joka hylkää kunnian, Camus sanoi. Mitään osaa maailmasta saati väestöstä ei saa uhrata, ei Stalinin kulakkeja, ei ranskalaisväestöä Algeriassa, ei Suomen maaseutuväestöä, ei virtavesien lohia.

Pariisin älykköihin Camus ystävystyi kunnes huomasi tulleensa syyllistetyksi. Sartre, ystävä aiemmin kutsui Camus’n kirjaa Kapinoivaa ihminen partiopoikien käsikirjaksi. Älykköjen julmuus loukkasi Camus’ta: olen yksin. Hän menetti kykynsä kirjoittaa ja alkoi vältellä Ranskaa.

Vuonna 1957 Camus vastaanotti kirjallisuuden nobelin kirjasta Sivullinen. Kirjan teemana oli maailman välinpitämättömyys ja absurdius: ”äiti kuoli tänään vai oliko se eilen.”

Camus kuvasi elämäntuntojen ristiriitoja, jännitteitä. Absurdina näyttäytyy maailma myös meille: suomen tarinana. 1960-luvulta alkaen rokkarit, hipit, teinit ja jokunen filosofi ovat kokeneet Camus’n innoittajakseen.

Jacques Ranciere oli Camus’n lailla lähtöisin Algeriasta. Terävimmän ajattelun Eurooppa on saanut ulkopuolelta, syrjästä, sivusta,alhaalta, perältä.

Rancieren tieteen huippu oli kertoa kaikkien ihmisten älyllinen tasa-arvo. (katso kirjoitus)

Kauemmaksi Rancieren huipputuloksesta ei pääse kuin mitä on nykyinen Eurooppa. Sivullisuuden kokemus leimaa Eurooppaa. Egean meri ei tuota ajattelijoita enää. Sen sijaan Egea on ihmishauta. Kreikan rajavartijat tönivät lapsia täynnä olevia veneitä takaisin merelle aaltoihin uppoamaan. Siinä Euroopan henki.

Camus ja Ranciere kokivat yhteyttä syrjittyihin ja väheksyttyihin, asettivat heidät kirjojensa ja filosofiansa keskiöön. Molemmat hylkäsivät institutionalisoituneen vasemmiston.

Camus’n ja Rancieren henkeä on tänään turha etsiä Suomen poliittisesta kentästä. Poliittinen kodittomuus on totaali. Väheksyttyjä Suomessa kutsutaan populisteiksi, äärioikeistoksi, kaheleiksi, korpikommunisteiksi, impivaaroiksi, ties miksi.

Algerian vaaleissa islamistit saivat kerran enemmistön. Läntiset valtiot mitätöivät nuo vaalit. Siinä läntinen demokratia, läntinen oikeusvaltio, läntinen totuus. Läntisten valtioiden perusta on kulttuurinen rasismi.

Suomea luonnehtii ajattelullinen pysähtyneisyys, instituutiousko. Juhana Vartiainen ja akateemikko Niiniluoto kutsuvat tätä tieteelliseksi realismiksi. Akateeminen väki ylistää viranomaisuskoa, luottamusta valtion elimiin, yhdenmukaisuutta, onnellisuutta, Suomen tarinaa. Suomi maailman kärjessä maailman tappiin, sanoo Juho Saari.

Suomen onni olisi jos tänne tupsahtaisi 10 tai 1000 erasmusta, edes yksi albert.

Erasmus Rotterdamilainen kirjoitti kirjan Tyhmyyden ylistys. Kirjan hän omisti utopisti Morelle. Erasmus ei ottanut vastaan virkaa, ei yliopiston, ei akatemian, ei valtiosihteerin, ei piispan. Hän halusi olla vapaa ajattelija, tutkailija, joka kiertelee Euroopan maissa ihmisiä kohdaten ja ajatelmia etsien. Erasmus oli ihminen sinänsä. Vapaa henki ei tarvitse yliopistoa.