Miksi Suomen pitäisi nousta. Sadut meidät nostavat.

Kumpi on totuus:

• Maailma nousee satujen voimalla, sanoo Katri Kovasiipi.

• Paras tarina voittaa historian, julistaa Tuomas Heikkilä.

Romaanin myötä kirjallisuus vetäytyi itseensä ja kadotti ymmärryksen tieteen, filosofian ja yhteiskunnallisen ajattelun kanssa. Alkoi merkityksettömyyden aika. Näin näkee David Shields.

Helsingin kirjamessuilla 2015 oli venäläiskolmikko Jevgeni, Aleksandr ja Valerija, noin kolmekymppisiä. He kutsuivat itseään sosiaalisen toiminnan kirjailijoiksi. Suomalaismedia ei kolmikkoa noteerannut millään tavoin.

- Olen ollut Helsingissä kolme päivää, Jevgeni aloitti. Raitiovaunuissa ihmiset istuvat suljetuin kasvoin, sama on Moskovassa. Mitä nämä hiljaiset ihmiset ovat. Ikäänkuin heiltä puuttuisi sisäinen maailma, he eivät ilmaise itseään. Venäjällä älymystö pitää heitä roskaväkenä. Hiljainen kansa on helppo opettaa vihaamaan, kohteita löytyy: Tsetsenia, Syyria, Ukraina. Lyö lähinnä olevaa, kylvä ristiriitaa, luo pelon ilmapiiriä. Venäjän sotia tämä hiljainen massa pitää oikeutettuina. 80 % heistä ei ole koskaan käynyt ulkomailla.

- Ihmiset täytyy pelastaa pelosta, Jevgeni jatkoi. On kirjoitettava tarinoita, tarjottava suunta ylös. Kirjoitamme satuja köyhille ja yksinäisille, hylätyistä hylätyimmille. Kerromme ihmisten yksinäisyydestä. Sankareita ovat he.

- Lapsuuteni kylässä on kartanon raunio, se on imperiumin raunio, kertoi Aleksandr ja kysyi, mikä on

Venäjän uusi rakennus? Epäselvä.

Venäjän tarkoitus? Suomen idea? Unohda Koivisto.

Suomen kirjallisuuden trendi on dystopia, sanoo yksi. Suomi on vailla suuntaa ja tarinaa, sanoo toinen.

Ehkä näin onkin hyvä, voidaan vaihtaa kirjoittajaa, lähteä alhaalta, raitiovaunun penkistä.

Kuvaan katujen ja yksinäisten kotien näkymättömiä ihmisiä, varjossa ja syrjässä eläviä, samaistun, sanoo eräs.

Suomi saadaan kuntoon satujen voimalla, sanoo Katri Kovasiipi, kulttuurin tuntija. Sadut kasvattavat uskoa. Suomen kulttuurielämässä velloo mitäänsanomattomuus. Mureni Roomakin tarinoiden edessä.

Tunnon ja yhteistekemisen mielen on elomme kadottanut, sanoo Jyväskylän filosofi.

Suomessa on kasvamassa kyynisten nuorten sukupolvi. Merkityspuute syntyy koulussa ja laajentuu koskemaan koko yhteiskuntaa, veikkailee akatemia.

Aleksi Kiven nummen suutarien elo kääntyy lopussa meuhkaamiseksi. Herkkyyden mestari Tsehov antautuu. Vai oliko antautuja Kansallisteatteri. Vanja-enon ihmiset olivat toivoa ja tekemistä täynnä, mutta mihin se päättyi. Sonja selaa tilikirjaa. Professori ja nuorikko pakenevat tietämättä mihin. Latteuteen.

Rakkauden etsintä on kumouksellinen teko, sanoo Mihail Siskin. Hänen isoäitinsä eli läpi 1900-luvun, vallankumouksen, sisällissodan, Stalinin ajan, maailmansodat, neuvostoromahduksen. Kautta vuosisadan ihmisten oli vaiettava. Kautta hiljaisuuden isoäiti kirjoitti rakkauskirjeitä. Kirjeistä Mihail kokosi romaanin Sinun kirjeesi. Isoäidin rakkauskirjeet ovat kumouksellinen teko. Rakkauden etsintä kantaa, maailma huutaa herkkyyttä, satua.

Läntisen ta­lous­kas­vun yti­mes­sä oli ke­vyt ja liik­ku­va mie­li, sanoo nobel-palkittu Edmund Phelps. Seikkailu on estynyt, elämänmeno jähmettynyt. Tilalla on ris­kien ­hal­lin­ta ja mukate­hok­kuu­s.

Osa kat­so­o taak­se­päin, etsii tur­vaa us­kon­nos­ta, per­hees­tä, kan­sa­kun­nas­ta. Seik­kai­lu­miel­i ja sadun tunto suuntaisi katseen eteenpäin.

Jevgeni, Aleksandr, Valerija, Katri, Jani, Jaakko, Susanna, Edmund, Mihail, Sara - he hakevat samaa:raitiovaunussa nököttävän hiljaisen ihmisen nostamista itsetuntoon ja elämisen iloon, sysättyjen nostamista arvoon ja merkitykseen. On kirjoitettava satuja ja rakkauskirjeitä.

Kyllä. Ehkä jotain muutakin.

Satu: oivaltuma, ymmärtymä, syventymä, tuulahdelma, kuvaelma, kuvitelma, kertomus.

Kaksi vuosituhatta sitten Rooman valtakoneisto tuhosi itäisen Välimeren kansoja. Väestö haki lohtua mistä uskoi saavansa. Joku nostatti kansaa vastarintaan. Nostattajat tapettiin. Yksi tapetuista oli Jeesus. Hänestä  jäi elämään kertoelmia. Jutut kiteytyivät. Niitä alettiin kutsua ilosanomiksi, evankeliumeiksi.

Aiemmin evankeliumi oli tarkoittanut Rooman keisarin ilmoitusta kapinan verisestä kukistamisesta. Keisarin ilmoitus luettiin ensin roomalaisylimystölle, hyväosaisille. Jeesus-evankeliumin - näin kerrotaan - kuulivat ensin paimenet, alimmat. Jeesus ei syntynyt kuninkaan hoviin eikä rikkaan perheen keskelle, vaan köyhän tytön pojaksi. Jumalallista ironiaa. Tarinoiden lohduttavuus voimaannutti ihmisiä.

Kristinuskon tarinoiden jälkikajo on omanlaisensa satupaketti. Se syntyi taistelussa Rooman väkivaltaa vastaan. Mitä on Rooman mahdista jäljellä tänään. Ei mitään. Jeesus-tarinat elävät jollain tapaa yhä, ties osin huonosti käytettyinä. Kumpi voitti, tarinat vai poliittinen valta? Hiljaisiksi pelotellut vai pelottelijat. Raitiovaunun matkaajat vai Kreml.

Monen tunnon läpi on kuljettu: 1600-luvun sodat ja nälkävuodet, suuri ja pieni viha 1700-luvulla, pohjan maan poltto, Hailuodon tappo, nälkävuodet jälleen, 1900-luvun verinen kuohahdus, sotien jälkeinen tyhjänlähtö, ihmisten maalta-ajo.

Miten Suomi nousee. He kysyvät nyt.

Miksi suomen pitäisi nousta. Mistä mihin? Ei suomea ole olemassa. Kuinka olisi. Maailmassa on ihmisiä. Siinä kaikki.

Suomi ei nouse roboteilla. Ei kolmikannalla. Ei talouskasvulla. Ei yhteiskuntasopimuksella. Ei kilpailukyvyllä. Ei Slushilla, ei ict:llä. Ei orpojen tai sipilöitten hallituksilla, eikä muilla. Sadut nostavat Suomen.

Risto Murron kerrotaan yrittävän. Yrittävän nostamista. Parempi että ei yrittäisi. Elämän suomen niemellä on tukahduttanut työeläkesysteema rahastoineen kaikkineen. Systeema on imenyt ihmisten elon tyhjäksi ja siirtänyt vallan, rahan ja olon pienelle osalle kansaa. Murron myötä kaalimaan vartijana on pukki. Kaalimaalla ei kuvittelukyky ylös leijaile.

Selailen Murron kirjaa Miksi Suomi pysähtyi. Yllätyn kirjan hengen mataluudesta. Siinäkö suomen älyn lento? Murronlaisten ongelma on maailmankuvan rajattuus, jähmettyys, sisältö, olemus, vääreytynyt paradigma. Murron, ylipäänsä ekonomistien, poliitikkojen, puolueiden, talouselämän, sivistyneistön, valtavirran tieteiden ajattelu ja tietämys jauhaa, jauhaa ja jauhaa. Jauhaa ahtaassa rautahäkissä: tuottavuus, tuottavuus, tuottavuus, sen sanan tulee sisältyä joka toiseen lauseeseen. Matti Pohjola on suuri sankari.

Koukataan me toisaalle ja toisaalta. Satujen kautta.