Maailma on ajattelun väline (muokkautuu joka kerta kun avaan, en muista mistä lähdin ja mihin olin pyrkimässä. Onko sillä väliä. Perkele, kirjoita. )

Otsikon olen poiminut Päivi Mehtosen kirjasta, sivulta 70. Siellä se on järkevä ajatus koska se tiivistää sen mistä on puhe. En muista mistä puhe oli. Ei ole kirja että voisin katsoa. Erilleen otettuna sanonta kuulostaa pökkelöltä. Pökkelöitä on metsässä. Joudunko myymään metsäni. Mitä sitten ajattelen. ja millä välineillä. - Ai, väline onkin maailma, niinkö. Huimapäistä jos näin.

Ajattelulla on kenttä, alusta, konteksti, varovaisessa mielessä kohde. Vai ei siltikään. Kohde on paha sana. Kohteesta puhuminen on ylemmyyttä. Rihmasto, verkosto, mukauma, muotouma. Konteksti on hyvä sana, melko hyvä. Tosin sekin jakaa maailman kahtia, minä ja minua ympäröivä jokin, konteksti. Vuoroisuus, virikkeisyys, ravitteisuus. Leikintä. Kissa leikkii hiirellä, syödäkseen sen lopulta. On siinäkin leikki. Pannaan maailma leikiksi. Sanat ovat vaikeita. Niiden kanssa pitää olla varovainen. Sanoilla leikittely. Italialainen kirjailija - hänen kirjansa kuulemma on täynnä sanaleikkejä. Niin, mikä on konteklsti. Kon ja teksti. Teksti - mehän ollaan tekstityöläisiä. EI. En ymmärrä sanaa työ. Ihminen ei työ(llis)ty. Työn antaja - se vasta naurettava - sanoo työllistävänsä, samoin alivaltiosihteeri. Suollamme tekstiä. Onko teksti maailman ja minun välissä. Medium - kuulostaa inhottavalta. Välistä muuten tykkään. Väli välikkö. Seteli setelistö. Välillä tykkään välistä. Kunhan ei välitä liikaa, älä kohteista, älä välistä. Maailma on ajattelun väline, kohteistus on siinä lähellä, vailla väliä. Toisaalta ei tyhjäkään voi olla. Jotain on oltava. Ollaan edes itsemme. Läntinen filosofia pelkää tyhjyyttä, tyhjiötä. Jotain on aina väliköitävä. Kirjallisuuden filosofia, talous ja filosofia, ilmastofilosofia, tekniikan filosofia. Niiniluodon sietämättömyys, filosofoi kaiken, tosiasiassa ei mitään koska sellaista filosofiaa ei ole, ei voi olla. Filosofialla ei voi olla kohdetta. Filosofia ei saa välineistää. Se minkä filosofia välineistää, lakkaa olemasta, käy pelkäksi välineeksi. Filosofia ei osaa olla yksin. Koko ajan känny kädessä, jopa vaalitoimitsijalla. Enää en mene äänestämään, koska känny. Peitin kasvoni. Pidin välin.

Kirjoitin kaiken mistä ei pitänyt kirjoittaa. Mistä voi kirjoittaa, on kirjoitettava.

Platonin jana - ajattelun kenttä. Siitä lähdimme liikkeelle. Kenttä on kaikkemme, viritelmä, kehitelmä, konteksti, jäsennys, teema ja juoni.

Mehtosen lausahduksessa ajattelija - kuka tai mikä onkin - katsoo maailmaa, on maailmassa, on osa ja osana. Kuka tai mikä on väline omalle ajattelulleen. Onko tämä panteismia? Kaiken kietoutuvuutta, ykseyttä oudossa mielessä. Otsikossa suunta on ideasta arkeen, hengestä aineeseen. Maailma ei määrittele ajattelijaa. Nykymaailma sen tekee. Siinä on tuhonsa syy. Aineen maailmoista meidät määritetään, roolitetaan, pirstotaan. Ano sitä ja tätä. Hae työtä. Ole osaava.

Ajattelu, henki, idea, tieto, viisaus ei ole erillinen. 'Me olemme yliopisto" on kavahdettava sanonta. Tietämisen se nostaa arjen, aineen, maailman yläpuolelle, erottautuu. Tutkitun tiedon maailma leijuu kadunlakaisijan yllä, kohtaamatta, valistaa. Valistus on vanha käsite, unohetaan se.

Maailma on muokkauksemme aines. Tekojen, tapahtumien myötä olemme yhtä. Mutta universumi, jään siloma kallio ei itsessään kaipaa ihmisen tallustelua.

Arvo, arvot - mitä ne muka ovat? Eurooppalaiset arvot, länsimaiset arvot, liberaalit arvot. Sotkupuhetta.

Arvopuhe on mielivaltaista hähmää. Pörssiarvo. Yrityksen arvo. Arvo romahti. Rahan arvo. Sekasikiömaailma.

Marx kysyi arvon perustaa.Se oli hyvä kysymys. Perustaksi hän löysi työn, työnarvon. Mukiinmenevä vastaus, aikansa kontekstissa. Yhä voimme kysyä, voisiko arvon perustaa johonkin, mihin. Ekonomistit nauravat, se on heidän arvottomuutensa. Tasannoin he briljeerasivat hinnan käsitteellä, mystisellä kysynnän ja tarjonnan kohtaamisella. Enää eivät moista välitä edes muistaa. Tieto, tiede onhetkellistä ja satunnaista mystiikkaa.

Risto Murto sanoo: koulutukselle on asetettava aito arvo. Aito arvo? Onpa taas sanonta. On siis löytynyt aitous. Murron aitous oli piilokieltä koulutuksen ja yliopistojen maksullistamiselle. Arvo on peli.

Maailma on myös nimeämistä. Sanat sellaisenaan eivät ole todellisuus, tosi. Voimmeko havaita ohi sanojen. Pieni lapsi näkee maailman ilman sanoja. Nähdä maailma, luoda maailmaa vailla sanoja. Osaammeko tätä edes kuvitella.

Sanoja, kieltä, puhetta käytetään toisten ohjailuun. Sanat, käsitteet ovat vallan väline. Itsellistymisen ensi askel on sanoista irtautuminen. Sanoista irtautuminen on vallankumous.

Kielen kritiikki. Ajattelu yli kielen, ohi nimien. Maailma on ajattelun väline. Välineet eivät ole ajattelu.

Kielen ja sanojen harha.
Puolueet, puoluelaitos, puoluerajaiset, vaalit, lait, tuet.
Hän joutuu istumaan samaan pöytään, meitä on pöydässä kaksi.
Tunti täyttyy, hän ei huomaa viereisyyttäni.
Yksissä vaaleissa hän oli ääniharava,
harava, harottaa, harva, arava
Hän ei havaitse maailmaa suoraan.
Työllistää. Inflaatio. Heillä on paljon sanoja.
Inflaatio, arvon alennus. Mikä silloin alenee.
Viereinen.

Tieteeksi sanottu, tieteenä esitetty on kieltä.

On edettävä asetelmiin, ajatteluun, kritiikkiin.

Kumpi on ensin, ajattelu vai kieli. Ajattelu ei saa olla kielelle alisteinen, sanojen määrittämä.

Kaksi vuosisataa ajattelun katoa, pakoa. Pahin on valistus. Valistaja luulee tietävänsä, ylitse toisen. Ihminen ei tarvitse isäntää, ei valistajaa, sanoivat romantikot.

1900-luku oli älyllinen katastrofi.

Kirjassaan Abstraktin kirjallisuuden loisto ja kurjuus Päivi Mehtonen käy läpi 1900-luvun alkutienoon avantgardea, Venäjällä ja Euroopassa. Oliko se viimeinen ponnistus. Haudan sille kaivoi reaalisosialismi ja sen vastineet lännessä, pragamatismit, reaalit ja arvot, arvopohjainen realismi. Yhä jatkuu sama vaje.

USAn deLillo kuvaa amerikkalaista elämää vuoden 2000 molemmin puolin, katseltuaan sitä etäältä. Amerikkalaisen elämänmuodon muutos kumpusi televisiosta ja marketista, hän sanoo. Tele visio - senhän pitäisi olla etäältä näkemistä. Etäältä näkee paremmin. Toisin kävi, likinäköisyys valtasi maailman. Onko ihminen evolutiivinen virhe kuten ilmastofilosofit väittävät.

- Juuri näin, meillä on oltava oma katselupisteemme. Älä ole sisällä. Ellet ole ulkona, ole edes välissä. Minä olen niin tai näin, niin ja näin. Ulkona, välillä välissä.

deLillo ja Sebald lie olleet sukulaissieluja. Entä Borges, Coetzee?

Sebald oli lyyris-melankolinen essehtijä, filosofinen pohdiskelija, yhdisteli romaanikerrontaa ja historian dokumentaatiota. - Hei, hänhän oli platonisti, oikein ymmärrettynä.

Vuonna 1997 Sebald piti luentosarjan, moitti Saksan kirjallisuutta kyvyttömyydestä kuvata siviilien kärsimystä ilmapommituksissa, kollektiivista kokemusta. Luennoista syntyi kirja Ilmasota ja kirjallisuus. Kirja Unerzählt yhdisti Sebaldin runot surrealistiiin piirroksiin. Austerlitz ilmestyi 2001. Arkkitehtuurin tutkija Jacques Austerlitz kertoilee ajatuksistaan ja traagisesta taustastaan. 

1900-luvulla ajattelu eli pieninä saarekkeina ulkolaidalla ja laidan takana.

Panu Savolaisen kirja Arkkitehtuurin vuosituhannet pohtii maailmaa jääkaudesta seuraavaan. Me riemastumme Pompejin ja Rooman jätekasoista. Tulevat sivilisaatiot kummastuvat löytäessään ydinjäteluolat.

Absurdiusko on olemisemme perusta, todellisuus, totuus. Maailmankuva - absurdi? Kannattaako maailmaa kuvata, kuvailla. Maailma - onko se tylsyys. Kuvamaailma, maailman kuva tylsyttää. Paras teatteri oli eduskunta.

En ole wittgenstein. En vaikene. Sanon kaiken. Sanon niin ettei kukaan ymmärrä. Pitäisikö heidän ymmärtää. Eivät hekään ymmärrä minua.

Täytyn vihasta. Päällemme työnnetään kumman tietoa. Foorumit, ylet, hesarit, yliopistot, sitrat, demokset, paneelit, tiedekulmat, puolueet - omahyväisellä yli- ja yksimielisyydellä vuorattua kaikki. He rakentavat ympärilleen muurin. Keskustelua, tiedekritiikkiä ei ole, vaikka se olisi tieteellisen mielen olemus. Paneeleihin etsitään yhdenlaisesti näkeviä toistensa taputtelijoita. Tylsistyttää, vihastuttaa.

Media, se ei ole väli. Media on tele visio - kaukaa katsotettu

Metsä on esteettinen, suora näkymä, suora havainto. Kauneus - teen metsästä kauniin. Hiilellä ei väliä. En ole neutraali, enkä nega.

Kuka tämänkin sanoi: Nuoret tarvitsevat näköalaa siihen, että maatalous voi olla yksi hyvän elämän vaihtoehto. Nykyinen profiili kriisistä kriisiin ajelehtivana pääomaa sitovana työleirinä ei houkuta. Eikä pidäkään.

Maatalous. Vesitalous. Ilman talous. Talous ilman. Sanat hassuttelevat.

Maailman jäsentämisen lähtökohta on liukunut ihmisyyden sfääristä instituutioihin. Tuutioista (instituutio - in, tuutio) on tullut maailman itseisarvoinen aines. Väestö, ihmiset, olemme kadonneet, vajonneet. Yliopisto, kunta, valtio, yritys, säätiö, kirkko, armeija, hyvinvointi - tuutioita riittää. Demokratiaa pitää hoivata, he sanovat. Mikä on heidän demokratiansa. Hällä väliä.

Itsetunto kadonnut, tutkijoilta, tieteenaloilta. Maailma näyttäytyy heille sotkuna, otetta vailla. Eikö sotkun pohjalta olisi helppo ponnistaa, avant garde. Ei, he menevät kustannustoimittajiksi, Tammeen, Kosmokseen, Otavaan. Olkoot.

Kuinka puheeni jäsennän. Mistä aloitan. Vihkonen, näyttely, sivusto. Hahmotan pitempää. Eivät lue.

Onnellisten saarta vastapäätä, entisessä jätkien saaressa, olen maailmassa. Valkeat on seinät, taulua et voi ripustaa. Ulkona seinät ovat synkät. tosi synkät, parempaan eivät pysty. Kerran kokeilin lukea dekkaria, kymmenen sivua ja lopetin. Siinä dekkarini, koskaan enää. Loukoeevat kirjoittavat dekkareita onnellisten saarella, tyydyn katsomaan saarta meren lahden yli. Ranta on ankea, ankea rannan penger, siellä en dekkaroisi. Kun aika on kypsä, kokoan kuvat onnellisten saaresta koosteeksi, ajattelen rannan sotkua, seinien synkkyyttä.