Kuuleminen

Olin viettänyt kirjamessuilla kaksi iltaa ja kaksi päivää, kuunnellut kaiken, aamusta iltaan. Vihastuin suomen kirjallisuuden vähäistä antia. Alkoi oma juttuvire sykkiä. Kirjoitin nettilehteen huomioni. Vertasin kirjallisuuden vähäistä antia yhtä vähäisiin suorituspisteisiin, joita lähiesinaiseni, ”täti Espoosta” oli minulle antanut. Esinaisen ja minun ajatukset eivät työasioissa kohdanneet. Hän oli saanut oppinsa Luxemburgista, EUn byrokratialta. ”Jos ei kelpaa, pannaan roskiin”, sanoin lopulta kun olimme aikamme inttäneet. Siitä sikisi asiainkulku, hupaisa.

Vahtimestari, nuori mies - meillä synkkasi, saman metsän poikia oltiin - koputti huoneeni ovelle: ”miksi sinä täällä olet, johtajat odottavat neuvotteluhuoneessa”.

Totta: pöystistä alkaen, pääjohtaja, neuvokset, päälliköt, oli heitä, odottivat minua, neuvottelupöydän takana linjassa istuivat. Odottivat, odottivat minua!

En ollut huomannut kutsua kuulemistilaisuuteen - olin kyllästynyt lukemaan heidän viestejään, yhtä ja samaa yt-kokousta aina vaan. Kuulemisen lie ollut tarkoitus pohjustaa varoittamista, joissain työasioissa missä lie. Olin kieltäytynyt työstä, harmi että vain esinaiseni mukaan. Olisinkin. He varoittavat minua, aikoivat. Mutta ei kuulemisesta mitään tullut. Arvelen että heihin iski vaisto. Viisaasti iski.

Kuulemismestarin näimme sittemmin oikeussalissa, taisi mennä virkakin, häneltä.