Espoon Helios

Hiiren lailla puikkelemme venerohjujen yli ja ali. Veneet on teloille nostettu. Tuo yksi on rojahtanut maahan. Tässä ne lojuvat ympäri vuoden, täyttävät maan ja kulun. Yksi nainen puunaa lemmikkiään, veneen kylkeä. Hiilikaasua on tonnikaupalla suhahtanut ilmoille näitäkin veneitä valettaessa, fossiili muoviksi muotoiltu, kevät syksy ilmoille nostetaan, veteen vedättäen tai maalle maanitellen. Kuin vetävät kuin nostavat?

Ursulanrannan Sirpalesaaressa on sentään nostokurki. Miksi saaressa on nostokurki, sitä monesti ihmettelin, pitääkö sinnekin rakentaa. Kunnes näin, paatti iso tai pieni kevyesti ilmoille käy ja vedelle suostuu. Täällä Espoossa ei kurkia näy paitsi ilmojen teillä kotisoita kohti, sammakkopaistille. Kai täällä pekkaniska sentään on, Espoossa. Veneen tankki täydeksi tulkoon, palaa nafta tai mitä lie. Tästä he eivät puhu, mannuntien viherpäät ja elonsotilaat, ennemmin liimaavat rintansa Saarikon ripaan, telkeävät. Näennäispyhä aika on meillä, kognitiiviset vinoumat, sanoisi akateeminen.

Espoon rantaraitin löysimme upseerin vaistolla. Päin rantaa käy. Mutta ei raitti rantaan käynyt. Yli, ohi ja talojen ali, betonivanhusten kulmia kiertäen, tonne, tänne, sinne, mutka mutkan perään, espoossa tätä kutsukaan luonnoksi. - Pientähän tuo, sanoilla valtakuntaakin hallitaan. Noinko nuhjuinen se rantaravintola olikin, marina vai mariini, nuhjua maa täynnä, marinia. Hiekkaranta, aah, tuossa voisi oikeasti uida, ennen leviä entäen. Huviveneiden rintama, tukkivat koko lahden, poikki panee, oliko espoon vai saunan lahti, aivan sama. Ei nimi lahtea paranna. Venekellunnan vielä sietäisi, mutta ne maalle nostetut, hirveä röykkiö, se on terrorismia, espoolaisterrorismia. En siedä, rannan maa piloille pantu, paratiisin väelle uhrattu.

Merellistä asuntoa tai maisemaa katsomaan tulimme, saimme ruosteröykkiön. Riittää, kiitos. Tuolla se lukee, korkealla, huojuvan terästornin laella, yyiitee. Se on oltava se, Helios. Helios tarkoittaa aurinkoa, olemme auringon maalla, avautuu päällemme valo. Mutta se röykkiö, jonka ohitimme, se hämärtää auringon, tukkii tien ja kulun. Luikkimaan joutuu kuin Helsingin Kruunuhaassa tai Jätkän saaressa, verhot kiinni. Röykkiöön kompastuu kiven lahti. Pitäkööt kämppänsä.

Niin, kämpät, niistä puhumamme piti. Tuumamme pidämme.

Etuseinä kaartuu, kiertyy tuonne, janana jatkuu. Kiiltoa on, unohdin kurkata miten kiilto on aikaan saatettu. Ikkunaa paljon, parvekeikkunaa, vai oliko pantomiimia. Ihmiset sisällä, heitä mietin. Ja ihmettelen. Mitä he tekevät. Alati ei jaksa merelle tuijottaa. Sitä paitsi, eihän meri oikeasti edes näy, paitsi Oikotien mainoskuvassa. Suttuinen lahti, suttuisampi vastaranta, tuonne vesi kapenee, Lännen väylän ali yrittää vesi itsensä änkeä, ohitse kirkon nummen, tosin kirkko on peninkulmien päässä mikäli vielä on. Samalla sillalla Venäjän solttu kylttinsä mutaan iski, vuonna 1944 kai. Junan vaunussa läimättiin verhot kiinni kuten nyt Helioksen kiiltoikkunoissa. Suljettu on maailma, pienentyy mun ympär elon piiri, kaksion nurkassa kahvin keität. Vangittu on lahti kuten isänmaa pelon vuosina. Mitä ihmiset kiiltoseinien takana tekevät? Pennut pelaavat pelejään, se on selvä. Entä ikääntyvät, he tai me, miten vaan? Vuosia tulee joka vuosi yksi lisää, ei enempää. Tuskin tekemistä muuta kuin perunoida sohvalla.

Tämä on Espoo, espoolaisuutta tämä on, suomen ja maailman innovointikaupunki. Täällä opetetaan tuotantotaloutta ja koulitaan tuotantoinsinöörejä. Insinöörit pystyttävät Yleisen Insinööri Toimiston eli YIT:n. Nyt astumme kohti YIT:tä. Helios, Kronos ja Poseidon kuin Ateenan torilla, näkyykö Sokratesta.

Täälläkö viihtyisin? No en todella. Olisi kiusallista kohdata heitä pihalla, kuinka he perunoidessaan nauroivat. Aikuisilla, kiitos heille, on täällä tapana tervehtiä. Kuinka oudolta tuo tuntuukaan kun tulee Helsingin kaduilta jossa jokainen - varsinkin jos on nuori ja nainen - vastaan tullessaan piiloutuu kännyn taa, ohi jo ollen känny taskuun livahtaa. Vallilan piilossa siellä eletään. Ollapa kaikki helioksen aikuisia asukkaita, kiven lahden raikkaassa ilmanalassa.

Monenko olen kuullut sanovan: asumisen mielessä Espoo on poissuljettu. Sitä henkeä (hengen puutetta) ei kestä. Teennäistä hyvin vointia, näin he oloaan kutsuvat. Voi voinnin katoa.

Marinpolkua pitkin kävelemme auton luo. Espoossahan kuuluu liikkua autolla. Voi ei, surullinen vai ahdistunut, kumpaa olen. Nuo rivitalontapaiset, joissa on häkki, enintään 9 neliötä, pihaksi joku sen luulee, taalla pihalla voit kääntää posket aurinkoon, helioksen lämpöön. Nuo ihmiset lie tänne muuttaneet 1960-luvulla, ei jaksa tai tajua pihaa siivota, aita kallistuu, kaatuu, maatuu, vuosikymmenten lian lie peittämä.

Kuinka täältä pääsee pois, mitä kehää, mitä väylää, tätä vai tuota, kakkosta kolmosta vai ykköstä? Vitsi, en tiedä, toki asuin kerran Kuitinmäessä (en toista kertaa) mutta ei ollut tänne asiaa paitsi talvella hiihtäen, finnoon lämpöputkea pitkin. Oikein luit, hiihtäen, täällä joskus hiihdettiin, hiihtäjä olin minä, nöykkiön ympäri, hiiliuunin suuntaan. Mutta miten nyt pääsen Helsingin taa, toiselle puolen?

Anarkisti kun olen, ajan talon kenen tahansa parkkipaikalle, ruutuun kenen tahansa. Tulkoon huuto ja kirous. Kartta on tutkittava, koko tämä kulma eli espoon takamaa on tukittu ja rämmitty ettei täältä pois osaa, onneksi en tule toista kertaa. Pitäkööt, Mäkelät ja insinöörit, mykkäsiksi käyvät, pitäkööt stadinsa, väylän välit, kierteet kaarot, suorat kierot, valot välkyt, suhaajat sumuiset, tuuttaajat tuhmiaiset. Ei edes Maxia enää, lepän alla, vaaran vieressä, kiintopistettä, olisipa, osaisinpa. Mitäpä noista, sohaajista, painan kaasua, osaan minäkin espoo olla, ohi ette aja. 

Murron Varma kylttinsä silmille työntää, varma luulee olevansa, levenee leuka. A-studiossa Niku Määttänen sanoo: Varman sfääri - sanonko ...eläkemafia - on paisunut liioin, on aika leikata. Mitä tuohon Risto Murto sanoo: enemmän tuottoja, viime vuonna paisutimme 14 miljardia, 250 mrd on pesässä, sitä rataa eteenpäin. Tarkemmin ajatellen: juuri tässä on syy miksi espoot, kivenlahdet, saunalahdet, hylkeen kyljet, kalasatamat, kaikki nuo ja moni muu, paisuvat ihmisvankiloiksi. EKP suoltaa ja eläkeyhtiö vuoltaa, tuoton kerää. Ammattiliitot siivellä liitää, veeveeoo verotta velloo, palkkiot juoksee, pidättehän taas kokouksen, pehmyt konja, kojamo polskii.

Suurin hupini on astella Helsingin katuja, tietäen: tuo talo on Ilmarisen, tämä talo on Varman, tuo Kevan, tuossa Antilooppi, joka Elannon, Hakaniemen komean pilasi, sydämeni itkee. Professori Määttänen on todenoikeassa: työeläkejärjestelmä on paisunut yli äyräiden, nyt on aika leikata ja leikata rajusti. Murrot ja Mursulat vuorotteluvapaalle tai suoraan työttömyysputkeen. Vuoronsa kullakin.

Pakko on kirjaansa katso: Miksi Suomi pysähtyi. Juuri teidän takia, pysähtyi maa, henki ja vire, elonilo, meni äly. Ei riitä kirkon kymmenys, pitää olla varman neljännes, seppoilmarisen. Kasasitte kaiken itsellenne, rahastoksi kutsutte, ei, se on vallan varasto, kaapattu valta. Kaiken muun alas painatte. Teidän sijoituksenne on meidän vääryys, triplaa, rediä, ainoaa. Viette meidän ainoamme.

Professori Määttänen (Etlassa tutkimusta johti, sanotaan), nyt sanoi toisenkin totuuden: työeläkejärjestelmä ei ole keino hoitaa köyhyyttä. Tätä totuutta ei aiemmin kukaan, ei Kautto, ei Siimes, ei Murto, kukaan ei aiemmin ääneen lausunut. Entäi ministeri Sarkkinen, SKDL:n perua vaikkei sitä itse tajua: ”työeläkejärjestelmä on vakaa ja vahva”. Kuulkaa tuota: kansandemokratian ministeri ylistää työeläkejärjestelmää jonka tarkoitus on betonoida rahallinen eriarvoisuus ja vakauttaa köyhyys. Kiitos, Niku Määttänen, lausuit totuuden.

Alueet kammottavia, toisensa perään, peräkylää koko seutu, Espoossa kaikki, Helsingissä satamat ja saaret. Sarvikista Söderkullaan, Hornhattulaan. Tämä alue, tämä seutu on Suomen keskussairaala, sisätautiosasto.

Montako kuukautta olen etsinyt. Ei saatana, täältä ei löydy järkevää asuntoa (asuminen eli sohvaperunointi ei ole ihmiselämän tarkoitus). Rykelmiä ovat kuin se paattiranta siellä helioksessa. Helios, Poseidon ja Kronos, Kuninkaan tammi ja Loppukiri. Voi tätä Espoon ja Helsingin pakollajohtajien ahneutta, SRV ja YIT. Sekin Helioksen kiiltokaari, muka näköala merelle, hököte ei edes valmis kun jo eteen pykäävät toista, työmaa-alue pääsy kielletty. Ja vieressä, pihapiirissä Teboilin huoltoasema, rekka juuri tankille ajaa - tätä on Espoo, espoolaista hyvinvointia, fossiilijuotoksen saa omalta pihalta, kulkee paatti, alta pois. Piiloon menee meret vaikka eihän meri oikeasti näkynytkään, paitsi Oikotien valemainoksissa.

Luulevatko he todella että heidän äiteliin kaunokuviinsa ja juttuihinsa uskomme. Mitä hienommat kuvat asuntomainoksessa sitä varmemmin kohde kannattaa ohittaa - tätä kutsutaan elinikäiseksi oppimiseksi. Pikku pikku pikku yksiöitä, kerran kävin paria katsomassa, ei saatana, minua ette Seilin selliin vie. Parhaat rahat yyiiteelle, äsärveelle, kojamoille, murroille ja mursuloille tulee yksiöistä, siksi niitä pykäätte, vankikoppeja. Aikanne olkoon ohi.

On aika suunnata sivistyksen maaksi, pitäkää ylimielenne ja vinot naurunne, siellä EVAn webinaareissa ja A-studioissa, Stubbin virnuilut ”kyllä EU osaa”. Lahotkoot talonne kuten paatit kiven lahden rannalla. Tomu peittää maan, hyvä niin.

Olen ihmetellyt mistä pakkojohtajat puhuvat kun he puhuvat rakkaan Helsinkimme kauneudesta. Nyt löysin, välähdyksen. Mikä tämän niemen nimi oli, sama se. Kiitos ei kuulu heille vaan Venäjän tsaarin rikastamille. Ruudin myyjät halusivat pitää kylpylänsä ja kaivohuoneen laitumet avarina. HelsinkiKymp, SRV, YIT tai EKE ei olisi tätäkään niemeä säästänyt. Ei varsinkaan Sinnemäki ei Soininvaara. Nyt muistan, kaivopuisto tää on. Mutta missä on kaivo? Porvoossa kaivo löytyy kaivokadun ja puiston nurkalta mutta ei löydy Helsingissä. Hiekkaa täyteen turhat kuopat, pankin lattialta lakaistua, tuossa on vieressä, Mandatum, lattiat puhtaaksi, hiekat kaivoon, pääsee Puistotie neljä puhumaan kauniita, Pekan poikien rahoilla, tulvii osinko ja arvonnousu, HS:llä silkkihansikkaat. Kaivopuistossa nurmi kiiltää kuin yyiiteen seinä Helioksessa. Nurmen lannoittaa hanhen paska, astuhan varoen.

Saaret selällä tuolla, eivät olisi SRV:n torneilta nekään säästyneet ilman hattuja ja eerensväärtiä, ilman kiven pyörtäjiä. Lähemmille saarille rannan kupeessa syyhyää jo lautakunnan käsi: ”rakentaminen ei ole vihreistä kiinni” on soinin vaara koppavana, Yle viestin kansalle kaikkinensa. Kohta menee harakat, herneet, purjesaaret ja munkit. Helsinki taivaita halaa, munkin ranta murenee, Viron munkki lohetta jää. Espoolaisuus on Helsingin tauti. Sanoi tuttavani, neito nuori, marjattainen: nohin taloihin en asumaan tule.

Anna mielesi kuvitella, huvitella. Rannassa harakkaa vastapäätä pidettin pimeänä syysyönä nuotiota jotta saarensoutaja osuu oikeaa poukamaan, eiran ääreen. Pimeetä oli, lediä ei, Löylyn kiuas ei hehkua hohkanut, anekauppiaaksi Vartia ryhtyi, Pietarin kirkkoa rakentamaan, rahat paaville, EU-velan täytteeksi. Kohtele luontoa mielin määrin, sulje joki, tapa lohi, täytä tankki, anna päristä - kompensaatio hoitaa, Vartia takaa, kymmenys Villa Lanteen. Kuvittele tähtitaivas rannan pimeydessä. Alkaisit miettiä planeetan kiertoa, kohta jo cicero olisit. Voi kun ei olisi sähköä. Sähkön valo turmelee maailman, ihmiseltä etsimisen ilon ja viisauden.

Miksi Juhani Aho eiran äärestä merelle katsoo? Outo on jussin paikka, iisalmen poika, ja papinkin. Mitä hän tänne kuuluu, Eiran rinnoille. Menisi Lapinlahdelle (ellei uskalla Nellin luo nummelle, hiivi hiljaa), Eino Säisän maille. Suomen kirjallisuus, Ahosta, Kiannosta, Lehtosesta, Peter von Baghista alkaen ei ymmärrä kronoksen väkeä, halvalla panee, töllöttäjiä ovat, matit ja liisat, käkriäiset ja muut, perunan purijoita. Vielä vähemmän perunaväestä välittää yliopisto, kansatiede kuoli, rehtorit kehuvat itseään. Ällöttää.

Kalasatama - sinne siis tuotiin kalaa. Oliko se aikansa silakkaliike? Silakoista elonsotilaisiin, siinä aikamme kaari, aattehen lento. Tänään kalasatamaan tuodaan antibioottilohta Norjan altaista. Kalasataman läpiajo on suurin rangaistus mikä ihmistä voi kohdata. Nytkin piti ajamani, tielle nro 170 Porvoon suuntaan päästäkseni mutta vikakaistalle lipsahdin. Ei auta kuin ohi Wotkinsin, läpi pihan, kierrän puomin, puomit ovat muita varten.

Olen keksinyt leikin, pokemonin. Helsingin moottoriteillä - jotka bulevardisoidaan jos oikeus suo ja jotta vihreät vaaleissa pärjäisi, karjaa on oltava, lisutettavava - kuuluu puikkelehtia kaistalta toiselle, kiihdytellen, jarrutellen, oikealta ohi, vasemmalle viistäen. Minäpä ajan hissulleen varsinkin kun rajoite on 120. Kiihkot vyöryy ohi, arvailen moniko minut kiroaa, saatanan köröttäjät, tien tukkojat. Mitäpä tiede sanoo? Ajorajoite 100 tai 90 kilometriin, hupsheijaa ja ilmasto pelastuu. Ehkä tulee aika hevostaksin, se käy uusiutuvalla (kuva alla). Turha syytellä metsäkansaa vaimon huudoista tai insestistä. Niin, insestisyyttäjä asuukin täällä itärintamalla, mellun mäessä vai ramsin rannassa. Kerrotaan että syyttäjä on Helsingin valtuuston puheenjohtaja.

Aleksis Kiven päivänä, 10.10. 2021 Kirkkotorilla.