Annetaan hänen itsensä puhua:

Näen maailman kehinä. Teoksen rakenne perustuu melko abstraktille ajatukselle että on tällaisia planetaarisia ja avaruudellisia kehiä ja että se kirja on eräänlainen taso niiden kehien keskellä, jolloin kirjan pinnalla ja sivuilla näkyy vain tietyt kohdat niistä kehistä. Voi kuvitella että kirjoitusta on enemmän mutta kirjassa näkyy vain tietty osa kehien kielestä, puheesta, havainnot joissain paikoissa. Mistä se tulee, se havainnon kiinnostus. Aiheet ovat jollain tavoin arkipäivän havaintoja mutta arkihavainto vaihtelee kullekin mitä se tarkoittaa ja mitä se on. Kirjassa on paljon pienen huomaamista. Havainnon kiinnostus tekstien pinnalla ja yhteiselossa, limittymisessä. Teoksen rakenteesta muodostuu kuva huolesta maailmaa kohtaan. Se ei ole pelkästään toteavaa vaan jättää kuvittelulle tilaa. Lukijalle jää tilaa kuvitella erilaista, kuvitella havaintojen väleissä. Tematiikka lähtee kiertymään tosi konkreettisesta, havainnoista, kokemusmaailmasta, se on jonkin muun huomaamista. Isovaarin koulun katon läpi kasvaa mäntyjä. Koulun vieressä on kenttä, jolla lapsena luisteltiin. Reunoiltaan kenttä nyt pajuttuu, muuttuu metsäksi. Kauheen kiehtova kuva. Ihmetys kaikista niistä ihmisistä ja muista, jotka olleet siellä ja jollain tapaa vielä läsnä ja jotenkin kaikuisesti siinä, pajujen paikassa. Taiteen tekemisen kannalta tehokas tekeminen ja kahdeksan tuntia päivässä ei välttämättä ole se jossa taiteen havainnot syntyy. Koetus, taiteelle ominaista hitaan ajattelun ja havainnon työskentelyä. Eikä se ole pelkästään taiteelle ominaista vaan muutenkin yhteiskunnassa. Lukeminen on hidasta, taide tarvii tosi paljon aikaa, mahdollisuutta toimia hitaasti, ajatella hitaasti ja ennemmin syvällisesti kuin pintatasolla ja nopeasti. Oma paikkani on että kuljen metsässä tai istun suolla tai puistossa, olen siinä paikassa sisällä. 
(Elina Sallinen Ylen aamu)

Kuulostaa tavanomaiselta. Pelkistän kolmeksi:

• Näen maailman kehinä.
• Havaintojeni kohteet valitsen vapaasti.
• Havaintojen tyhjät välit kuvittelen itse.

Kuvitella vapaasti. Kuvitella maailma joka voi olla muuta kuin nykyinen maailma. Kuvittelun kyky meiltä on viety. Kirjassaan 'Alussa oli – ihmiskunnan uusi historia' David Graeber ja David Wengrow pitävät kuvittelukyvyn katoamista ihmiskunnan suurimpana menetyksenä.

Antaa havaintojen tulla vapaasti, luoda itse kuvansa maailmasta, katsella avaruudellisia kehiä, linnun lentoa.

Elina puhuu planetaarisista ja avaruudellisista kehistä. Hyvä oivallus. Tuskin hän tarkoittaa kehiä fysiikan mielessä vaan kokemuksellisina, kuvittelullisina. Sanat kuullessani mieleeni toki tuikahti Alexandrian Museionin maakeskiset kehäelmät. Ei se mitään, pääasia että ajatus antaa värinsä vaikka suolle.

Yritän poimia Elinalta säkeen tai pari. Ei, niitä kertyy liikaa. Pieneen ja suureen tarttuvia.

Tulvillaan menneiden hahmojen unta 
Pidän erityisesti ihmisistä joita ei enää 
Hän oli huoneessaan ensimmäinen ja viimeinen asukas 
Lintu vedestä uupunut

Hän pukee sanoiksi sen mistä näen painajaisia joka yö.

Eilen kävelin suolla, hän aloittaa. Suon keskellä kasvaa iso puu, puussa roikkuu naavaa. Havainnot ovat pisteitä avaruuksien kehillä. Kehien ja havaintojen väleihin jää tyhjää, arvoituksellista, kuviteltavaksi.

Ihmiskunnan henkinen ilmasto makaa mudassa. Muunlaista ei ole näkyvillä. Oppineet ryntäävät pahanolon osingoille. Jos toisinnäkemistä jossain on, se painetaan piiloon ja halvennetaan.

Runoava nainen pukee sanoiksi pikkuruista ja piiloista, tarttuu pieneen ja samalla suureen. Elinan ajattelu voittaa talouspuheen, ekonomistit, filosofian valtavirran, poliitikot, kansan edustajat, suurelta osin tieteet. Elina muotoilee uuden olemisen opin, ontologian, vapauskäsityksen.